sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Aamulla

Aamulla on mukavaa kun ihmiset tuo aamukahvin ja koirannappulat vuoteeseen. Mukava niitä on rouskutella aamutuimaan. Oisipa tullut lottovoitto niin aina olisi tällaisia aamuja.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Oma kori kullan kallis tai siis luun kallis

Ihmiset siivosivat eilen. Yrittivät vaihtaa järjestystä olohuoneessa.. Pienen ruskean koiran korin laittoivat eri paikkaan. Siitähän menin ihan sekaisin. Seisoin  hiljaa korin luona ja tuijotin uunin nurkkaan. Se oli ihan väärässä paikassa! Tajusi äippä sitten siirtää sen entiselle paikalleen. Johan helpotti. Välittömästi tarkistin korin ja kiipesin siihen nukkumaan.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Murheita

Käytiin porukalla eläinlääkärissä Nurmijärvellä. Fiiakin oli mukana. Verikokeita otettiin ruskealta koiralta. Herkkujen avulla taas onnistuttiin kivuttomasti. Tuloksia äippä kuuli torstaina. Itku tuli kun maksantoimintani on kuulema huonontunut. Leikkaus peruttiin. Koepalan ottavat pääsiäisen jälkeen. Ihmiset mokomat laittoivat minut nyt maksasairaankoiran ruokavaliolle. Hyvästi muut herkut.. Toivotaan että tilanne korjaantuu kun tulokset koepalasta saadaan. Fiia kissa joutui käymään eilen uudestaan lääkärissä. Verikoe ja röntgen otettiin. Surua surua ihmisille ja kyllä meitä  koiriakin harmittaa. Fiialla on melko varmasti syöpä keukoissa. Verikokeiden tulokset kuullaan viikolla. Vaudin hidastumista onkin vähän ihmetelty. Ja Fiia on alkanu kaveerata meidän koirien kanssa. Me ollaan lauma. Ihmiset on aika allapäin.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Mummulassa

Mummulassa oltiin kyläilemässä. Kuvassa Kulta 12 v, joka edelleen huolehtii pienen ruskean koiran ja Poju-koiran korvien puhtaudesta. Kukkis tosin meinaa välillä hermostua kun Kultsi lähentelee niin kauan...

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Nou hätä

Eipä sitten käytykään tiistaina eläinlääkärissä. Kukkiksen kanssa odotettiin äippää aikaisin kotio kun se sano silloin aamulla että päästään mukaan, mennään hesaan iltapäivällä. Ne oli soittanut eläinlääkäristä ja kysyneet että onko varmasti paastottu. No ei oltu... Lääkäri sanoi että nou hätä. Ultraa ei tehdä. Maksan toimintakokeet on tärkeämmät. Ne edelliskerralla mitatut arvot ei välttämättä kerro mitään jos vointi on OK. Ja sitähän ihmiset on ihmetelly. Olen hyväntuulinen, pirteä ja jaksan hyvin lenkillä. Eilen sitten juhlittiin vähän. Työnsi kirsuni kauppakassiin ja siellähän oli mini jumbonettejä.. Äipän oli tarkoitus ottaa valokuva herkun syönnistä. Ei se kerennyt. Luu oli syöty ennenkuin se ehti kameran kanssa paikalle.. Perjantaina mennään kuulema sitten Nurmijärvelle verikokeisiin. Ja Kukkiskin pääsee mukaan.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Ei kyllä sairaalta vaikuta

Ei kyllä sairaalta vaikuta, ihmetteli äippä ja iskä äsken lenkillä. Pompotin menemään minkä lyhyistä sääristäni pääsin. Saivat Kukkis ja ihmiset kävellä hiki päässä perässä. Minä määräsin vauhdin ja muut suunnan.. Aivan kuten ennen vanhaan ruskealla koiralla mahoton tarve olla ekana. Ja tietysti piti kiivetä joka lumivuoren päälle. Tiistaina kuulema mennään  sinne saddiin lääkäriin... Sitten ollaan viisaampia.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Perjantaita

Eläinlääkäri soitti verikokeiden tuloksia. Maksa-arvot nousseet huimasti. Joku arvo noussut 900sta 3000. Eli edessä on maksan ultraääni. Ei kuulema hätää kun yleisvointini on niin hyvä. Äippä kyllä jo itkut tirautti mutta pidetään lippu korkealla. Eli patit jätetään leikkaamatta jos kuvasta jotain ylimääräistä löytyy..