sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

On se hurja

On se raju kolli. Aamulla istui koiranruokatynnyrin päällä ja huuteli ruokaa. Pakko antaa ekaksi ruokaa ennen meitä koiria. Se vaan tunki meidän purkeille kun äippä yritti laittaa meidän kuppeihin ruokaa. Ahne kuin mikä veti pussillisen kerralla. Ei jäänyt kissankuppiin koiralle syötävää ja syö meidänkin kupit tyhjiksi...

Huisia

Tuolla se Loro makailee äipän sylissä sohvalla ja kehrää. Aika rohkea kissa. Daalia on vaan käyny kurkkimassa alakerrassa.. Aamulla oli nopeita peliliikkeitä kun kissa mokoma yritti meidän ruokakupeille. Äippä makasi toisella puolella saareketta ja iskä toisella ja vahti ettei Loro tule liian lähelle.. Täällä se kulkee kuin euroopan omistaja ja vähän pientä koiraa pelottaa. Mutta ei se eikä Daaliakaan ole yhtään meille suhissut...

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Hyviä uutisia

Hyviä uutisia. Ei kasvainta maksassa. Jonkin sortin maksatulehdus. Ensi viikolla selviää miten hoidetaan. Kyllä oli ihmiset helpottuneita.. Tikkien poisto kävi mukavasti. Pieni ruskea koira köllötteli äipän sylissä selällään ja Tanja lääkäri poisti tikit.. Illalla juhlittiin ja me koirat saatiin ankkaherkut.. Ihanaa pitkästä aikaa sai maistella muutakin kuin maksasairaan koiran ruokaa.. Ihmiset söi suklaakakkua.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Retkellä

Vielä ollaan retkellä olohuoneen lattialla. Huomenna tikkien poisto isolla kirkolla.. Ja koepalan tiedot...

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Reipas pieni koira

Vatsassa 15 tikkiä..uskomattoman urhea pieni ruskea koira sanoi ihmiset.. Välillä täytyy ulkoilla, mutta kylmettyä ei saa.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Kippee

Nyt on ruskea koira kippee. Mahan alla iso haava ja paljon tikkejä. Piti tulla pienempi haava mutta maksaa pitikin tutkia tarkemmin. Tulokset koepalasta tulee 10-12 päivän päästä... Onneksi Minnan ompelema vanha raitapaita sopii. Onhan se vähän pinkeä, mutta haavaan ei pääse käsiksi.